Tietoa ProdeStoresta

ProdeStore on keskisuomalaisten nuorten perustama lisäravinteiden verkkokauppa.
Me haluamme kannustaa juuri SINUA liikkumaan, voimaan paremmin ja pääsemään lähemmäksi tavoitteitasi!

 

ProdeStore tarjoaa:
Laadukkaita pohjoismaisia lisäravinteita ja varusteita edulliseen hintaan.
– Ilmastoystävälliset ja nopeat tuotteiden toimitukset.
 
Varastomme sijaitsee keskellä Suomea, jolloin toimituksemme ovat nopeat eikä sinun tarvitse odotella pakettisi saapumista.

 

Mistä idea ProdeStore verkkokauppaan syntyi?
Monipuolinen liikunta ja tavoitteellinen treenaaminen ovat olleet meille ProdeStoren perustajille tärkeitä asioita lapsuudesta saakka. Liikkuminen ja erilaisten lajien harrastaminen on aloitettu jo alle kouluikäisinä ja aktiivinen liikunnan harrastaminen on jatkunut aikuisuuteen asti.
”Muistan tutustuneeni ensimmäisen kerran lisäravinteisiin teini-ikäisenä, kun aloittelin kuntosaliharjoittelua. Tuohon aikaan eniten pinnalla olivat meidänkin valikoimissa oleva tunnettu suomalainen lisäravinteiden valmistaja Fast. Kävin ostamassa ensimmäisen hera80 pussini salaa vanhemmiltani, koska heidän mielestään ”teinin” ei tarvinnut käyttää lisäravinteita. Tästä alkoi itselläni säännöllinen treenaaminen ja lisäravinteiden käyttö treenini tukena”.
Tiedämme etteivät lihakset ja hyvä kunto synny hetkessä vaan se vaatii pitkäjänteistä ja tavoitteellista työtä. Tulosten syntymisessä erittäin suuri merkitys on ravinnolla. Oikeat lisäravinteet terveellisen ruokavalion lisäksi auttavat sinua saavuttamaan tuloksia!
Oma mielenkiinto urheilua ja liikkumista kohtaan toivat idean perustaa täysin suomalaisen lisäravinteiden verkkokaupan, jonka merkkeihin kuuluvat vain laadukkaat pohjoismaiset lisäravinnemerkit. Halusimme tehdä helppokäyttöisen ja yksinkertaisen verkkokaupan, josta asiakas löytää helposti laadukkaat lisäravinteet treeninsä tueksi lajista riippumatta. Myös helppo tilaaminen ja nopeat toimitukset ovat asioita, joihin olemme halunneet panostaa. 

 

Sporttisin terveisin,
ProdeStoren tiimi

  

 

X